keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kevättä rinnassa…

vitavillavila255
Kuva blogista: Vita villa vila
Parina päivänä on ollut aivan ihanan keväinen sää. Miten ihanaa onkaan kun puut on silmuilla ja ruoho alkaa vihertämään. Kesä on aivan oven takana.
Viikonloppuna kävin Samuelin kanssa Suomessa ja siellä ei kyllä ollut kesästä tietoakaan. Räntää ja lunta satoi ja oli pirun kylmä. Säästä huolimatta meidän reissu oli oikein onnistunut ja mukava. Torstai-iltana ensin jännitin, että päästäänkö ylipääätänsä lähtemään Suomeen, mutta tuulten oltua suotuisat päästiin kuin päästiinkin matkaan. Mikä tuuri meillä!
Syy Suomen reissulle oli meidän musiikkiluokan (3-9 luokka) luokkakokous Varkaudessa ja olihan sitä kiva nähdä vanhoja tuttuja. Meitä oli koolla ihan kiva porukka; 18 henkeä. Ilta meni mukavasti vanhoja muistellessa. :D
Samuel nautti kahden mummon huomiosta ja minä omasta ajasta. Olin molemmat yöt isän luona yötä, äidin hoidellessa Samuelia mummon luona. Mummo oli varmaan aika väsynyt meidän vierailun jälkeen. Samuel on aikamoinen täystuho tutkiessaan ympäristöään.
IMG_2447 
IMG_2572
IMG_2578
IMG_2646 
Viimeinen yö oltiin äidin ja Edsonin luona Helsingissä ja siellä päästiin testaamaan heidän uusi sauna. Hyvät oli löylyt.  Olikin jo aika päästä saunaan  sillä viimeksi olen käynyt saunassa viime kesänä. Tässä vielä “maistiaisia” heidän hienosta saunasta:

Kuva2

4 kommenttia:

  1. vahan niilla on ihana sauna!
    Halimus

    VastaaPoista
  2. Wow, vilken sauna! Minäkin haluan... =)

    VastaaPoista
  3. IHANA SAUNA!!!! :) Ja hauskaa että sulla on blogi! :)

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuolla passaa kylpeä:)
    t;Tuija

    VastaaPoista